Kaupankäynti Nigeriassa

Autamme sinua Nigeriaan sijoittuvissa käännöstarpeissa

Tarvitsetko käännöksiä Nigeriaan suuntautuvaa kaupankäyntiä varten? Ota yhteyttä ja lähetä tekstisi meille niin saat meiltä ilmaisen tarjouksen!

Nigeria on Ghanan ohella Suomen tärkein kauppakumppani Afrikassa. Maassa on arviolta 170 miljoonaa asukasta ja virallinen kieli on englanti. Suurimmat puhutut kielet ovat kuitenkin hausa, joruba, igbo ja fulani. Nigerian on Britannian entinen siirtomaa Itsenäinen liittovaltio se on ollut vuodesta 1960 asti. Nigerian suurin vientituote on öljy. Se on mahdollistanut kaupunkien kasvamisen. Monet isot kaupungit muistuttavatkin länsimaalaisia. Niistä löytyy isoja ostoskeskuksia ja myös liikenneruuhkat ovat arkipäivää.

Haluamme omalta osaltamme auttaa sinua, kun suunnittelet kaupankäyntiä Nigeriassa, joten keräsimme tähän muutamia vinkkejä ja faktoja, joista saattaa olla apua.

Turvallisuustilanne

Useat kidnappaukset ovat saaneet palstatilaa uutisista viime vuosina. Siitä huolimatta on hyvä pitää mielessä, että Nigeria on suuri maa ja nämä ikävät tapahtumat eivät ole vaikuttaneet toimintaan maan kasvukeskuksissa. On kuitenkin hyvä aina tutustua ajankohtaisiin tiedotteisiin, joita löytyy esimerkiksi suurlähetystöjen ja Ulkoministeriön sivuilta ennen Nigeriaan suuntautuvaa matkaa. Tietoa saa myös suoraan olemassa olevalta kauppakumppanilta tai muulta maassa asuvalta yhteistyökumppanilta. Oman turvallisuutensa takia on hyvä välttää Niger Delta – aluetta, jonne kidnappaukset ovat keskittyneet. Toinen turvallisuuteen liittyvä seikka on liikkuminen: Nigerian tiet ovat huonossa kunnossa, joten liikkuminen paikasta toiseen olisi hyvä aina tehdä lentäen.

Kun puhutaan kaupankäynnistä Nigeriassa saattaa mieleen tulla jo 80-luvulta lähtöisin oleva huijauskeino; nigerialaiskirjeet. Niiden luoman maineen takia monet saattavat ajatella, ettei kaupankäynti ole maassa turvallista. Tämä on kuitenkin väärä luulo. On vain hyvä olla tarkkana. Hyviä neuvoja on ainakin, se ettei lähetä rahaa suoraan sillä verukkeella, että vastapuoli lupaa lähettää sinulle rahaa takaisin. Älä myöskään vastaa tuntemattomilta tuleviin kirjeisiin, joissa pyydetään rahaa. Lisäksi on hyvä muistaa sellainen asia, jonka maalaisjärkikin sanoo. Jos bisnesdiili vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se yleensä on. Kaupankäynti Nigeriassa on kuitenkin mahdollista tehdä ihan turvallisesti ja monet eurooppalaiset yritykset kommunikoivatkin päivittäin tavallisten nigerialaisten yritysten kanssa, mutta tarkka pitää tietenkin olla.

Kaupanteon haasteet

Yksi merkittävä haaste kaupanteossa on maassa ilmenevä korruptio sekä tietenkin maan vaihteleva turvallisuustilanne. Lisäksi Nigerian byrokratia on varmasti hyvin erilaista, mihin suomalaiset ovat tottuneet. Tietyt infrastruktuuriin liittyvät seikat, kuten sähkönjakelu, saattavat tuottaa myös päänvaivaa. Hyvän liikesuhteen luomista varten tarvitset luotettavan yhteistyökumppanin. Suurin ongelma ei kuitenkaan ole se, että liikekumppanisi olisi epäluotettava vaan se, että hän saattaa vain olla saamaton, eivätkä asiat edisty toivotulla tahdilla. Tästä syystä onkin hyvä etsiä sellainen henkilö, jota joku sinun tuttusi suosittelee. Toinen tärkeä seikka on tehdä tehokas ja monipuolinen taustatutkimus siitä yrityksestä tai tahosta, jonka kanssa haluat tehdä yhteistyötä. Kun luotettava yhteistyökumppani löytyy on tärkeää tavata hänet henkilökohtaisesti

Suomi ja Nigeria

Suomen Tullin tietojen mukaan Suomen vienti Nigeriaan oli vuonna 2012 noin 25 miljoonaa euroa. Todellisuudessa summa saattaa olla vielä suurempi, sillä osa suomalaisista yrityksistä on siirtänyt tuotteidensa valmistusprosessin ulkomaille, vaikka itse tuotteen osat olisikin valmistettu Suomessa. Suomalaisten yritysten suurimmat kilpailijat Nigerian markkinoilla tulevat Kiinasta ja muualta Euroopasta. Vaikka kaupankäynti Nigeriassa on hyvin erilaista kuin esimerkiksi Euroopassa se sisältää kuitenkin suuria mahdollisuuksia ja Suomestakin löytyy useita yrityksiä, jotka tekevät siellä menestyksekästä liiketoimintaa.

Kieli

Nigerian virallinen kieli on englanti. Vaikka kommunikointi potentiaalisen liikekumppanin kanssa onnistuisikin tämän takia helposti on kaikki Nigeriaan suuntautuva dokumentaatio kuitenkin hyvä käännättää englanniksi ammattimaisen käännöstoimiston toimesta. Kun jätät kääntämisen ammattilaisten huoleksi voit itse helpommin keskittyä hyvän liikesuhteen luomiseen.

Tarjouspyyntö

Me Pikakääntäjällä autamme sinua mielellämme kaikessa Nigeriaan suuntautuvassa kaupankäynnissä. Lähetä käännettävät dokumenttisi tai kysymyksesi meille, joko oheisen tarjouspyyntölomakkeen kautta tai sähköpostitse niin projektipäällikkömme ottaa sinuun yhteyttä.

2017-01-12T14:31:28.0720121Z

Fatima Vangen
Keskustele suoraan asiantuntijan kanssa

Asiantuntijamme on valmiina vastaamaan kaikkiin kysymyksiisi

Female83950
customer service