Kaupankäynti Perussa

Teetkö kauppaa Perussa ja tarvitset sitä varten käännöksen? Lähetä tekstisi meille niin projektipäällikkömme lähettää sinulle ei-sitovan tarjouksen!

Kaupankäynti Perussa

Latinalainen Amerikka on jatkuvan muutoksen alla. Viimeiset kymmenen vuotta alue on ollut vakaa ja taloudellinen kehitys on ollut myönteistä erityisesti Brasiliassa, Meksikossa, Kolumbiassa, Perussa ja Chilessä. Perun talous on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia. Se on hoitanut talous- ja finanssipolitiikkansa hyvin. Lisäksi maan pankkijärjestelmä on nykypäivänä stabiilissa tilassa.

Pohjoismailla on hyvä maine Perussa. Lisäksi suomalainen koulujärjestelmä ja innovaatio-osaaminen herättää Perussa ihailua.

Kansainvälistyminen

Tuotteiden tai palveluiden vienti on ensimmäinen askel yritysten kansainvälistymiseen. On olemassa asioita, jotka voivat hankaloittaa prosessia. Kulttuuriset erot, taloudelliset olot, poliittiset riskit ja tuntemattomat lakikiemurat ovat muutamia esimerkkejä. Sisäpiirin tieto maasta, kauppa-alueista ja vientitoiminnasta ovat tärkeitä , jotta hyvä kauppasuhde voi toteutua.

Perulaiset kaupankäyntikäännökset

Pohjoismaista Peruun viedään mm:

  • Moottoriajoneuvoja
  • Raakaöljyä
  • Koneita
  • Elektroniikkaa

Perusta tuodaan :

  • Kuparimalmia
  • Kultaa ja hopeaa
  • Kahvia

Suomeen tuodaan Perusta pääasiallisesti mineraaleja, kuparia ja sinkkiä. Lisäksi jonkin verran hedelmiä ja kahvia. Suomesta Peruun viedään pääasiallisesti paperia, koneita ja laitteita. Suomen kiinnostus Perua kohtaan on noussut samalla kun maan taloudellinen tilanne on muuttunut vakaammaksi. Mahdollisia kiinnostavia aloja liiketoiminnan kannalta on mm. kaivos- ja metsäsektorilla.

Meiltä löytyy alan erikoituntijoita kaikilta näiltä aloilta. Kääntäjillä on kokemusta ja/tai koulutusta vaaditulta alalta ja tietoa maakohtaisista eroista. Siksi saat meiltä aina korkealaatuisen käännöksen.

Espanjan käännökset Perun kaupankäyntiä varten

Käännöstoimisto Pikakääntäjällä on tietoa ja tuntemusta kansainvälisestä kaupankäynnistä. Kääntäjämme hallitsevat kääntämisen lisäksi myös tekstien lokalisoimisesta.

Autamme sinua mielellämme kun tarvitset käännöksen perun espanjaksi.

Tarjouspyyntö

Onko sinulla teksti josta tarvitset käännöksen. Saat meihin yhteyden helposti. Voit joko täyttää oheisen tarjouspyyntölomakkeen tai lähettää aineistosi meille sähköpostitse. Analysoimme lähettämäsi tekstit ja teemme näiden tietojen pohjalta sinulle kilpailukykyisen tarjouksen. Voit aina myös soittaa meille joko Helsingin(09) 4730 4640 tai Tampereen (03) 4108 9334.toimistoomme. Toivottavasti kuulemme sinusta jo tänään!

2017-01-13T08:00:33.4563449Z

Henna van Doorn
Keskustele suoraan asiantuntijan kanssa

Asiantuntijamme on valmiina vastaamaan kaikkiin kysymyksiisi

Female83950
customer service